LAIHTUUKO, JOS JÄTTÄÄ AAMUPALAN SYÖMÄTTÄ?

Nyt on aika ottaa esille ikuisuuskysymys ”aamupalaa vai ei?”. Koska jos syöt aamiaista siinä uskossa, että se on tärkeää painosi kannalta, voi olla, että olet elänyt myytin varassa.

Monet pienet tutkimukset osoittavat, että kaksi kolmesta suomalaisesta syö aamiaista joka päivä, kun taas noin joka viides jättää aamiaisen väliin useampana päivänä viikossa. Kysymys kuuluukin, tekevätkö monet päivittäisen aamiaisen syöneistä niin, koska he ovat kuulleet, että ”se on tärkeää rasvanpolton kannalta”? Kyllä vain!

Mutta itseasiassa aamiaisen väliin jättäminen aikaisin aamulla voi olla hyödyksi, jos tavoitteena on laihtua. Pidennät silloin luonnollista yöpaastoa nopeasti muutamalla lisätunnilla lounasaikaan asti.

Joten jos haluat laihtua, viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että saatat haluta syödä päivän ensimmäisen aterian vasta lounaalla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aamiaisen väliin jättämisestä olisi pelkästään hyötyä.

AAMIAISEN SKIPPAAMISEN HAITTAPUOLI …

Tutkimukset ovat osoittaneet, että aamiaisen väliin jättäminen voi olla uhkana sille, että syöt liikaa muilla aterioilla. Esimerkiksi jotkin tutkimukset osoittavat, että kolmen aterian ja kahden välipalan syöminen päivässä voi todella edistää laihtumista ja painonhallintaa.

Myös hyvän ja terveellisen aamiaisen tekemisessä itsellesi piilee kyky annoskontrolliin: Opit syömään sopivan kokoisia annoksia useammin.

On myös helppo langeta kiusauksiin ennen lounasta, kuten mennä hakemaan 3 pullaa 2 hinnalla kioskilta matkalla töihin. Ei kuitenkaan kovin viisasta, jos haluat laihtua.

Joten aamiainen voi pitää sinut kylläisenä ja tuoda useita etuja:

Japanissa tehty tutkimus osoitti, että tutkimukseen osallistuneet, paljon paikallaan istuvat miehet, jotka jättivät aamiaisen väliin, saivat myös korkeamman glykeemisen vasteen. Tämä voi johtaa painonnousuun.

Suurempi 766 aikuisen vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että aamiaisen skippaaminen voi aiheuttaa verensokeritason nousun, jonka tutkijat liittivät lihavuuteen.

Voit myös saada paremman vaikutuksen aamutreenistäsi: Aamiainen voi auttaa suoriutumaan varhain tehdystä treenistä tehokkaammin, mikä puolestaan on tärkeää kalorien polttamiseen.

Näin ollen ruoan syömisestä aikaisin aamulla on useita etuja. Mutta jotta aamiaiskysymys olisi riittävän monelta kannalta käsitelty, myös aamiaisen syömättä jättämisellä on useita myönteisiä vaikutuksia.

AAMIAISEN SYÖMÄTTÄ JÄTTÄMISEN HYÖDYT

Ilmeisin asia aamiaisen ohittamisessa on, että säästät paljon kaloreita, ja jos et ole erityisen nälkäinen aamulla, saat tästä suuren edun painonpudotuksessa.

Ja tutkimuksen mukaan et vain menetä enemmän painoa, vaan voit myös saada enemmän energiaa:

Lounaaseen asti odottaminen on oikeastaan vain eräänlainen ajoittainen paasto, ns. pätkäpaasto, kuten 16:8-paasto, jossa syöt 8 tunnin aikaikkunan sisällä ja paastoat 16 tunnin ajan.

Tutkimukset osoittavat, että pätkäpaasto voi vähentää kalorien kokonaissaantia, edistää laihtumista, tarjota aineenvaihdunnalle hyötyjä ja parantaa sydämen terveyttä.

Ja luultavasti se on vain myytti, että rasvanpoltto tehostuu, jos jätät aamiaisen väliin. Vuoden 2019 tutkimuksessa ei havaittu eroa aineenvaihdunnassa aamiaisen saannista riippumatta. Joten sinun ei tarvitse huolehtia pienemmästä aineenvaihdunnasta.

ELÄMÄNTAVAT OVAT TÄRKEIMMÄT

Kaiken johtopäätöksenä voidaan todeta, että kaikki riippuu omista elämäntavoistasi ja siitä, mitä haluat.

Jos jätät aamiaisen väliin, mutta päädyt bageliin jo ennen lounasta, on tietysti parempi nauttia terveellinen ja ravitseva aamiainen.

Mutta jos onnistut paastoamaan lounaaseen asti ja et syö liikaa muilla aterioilla, hyödyt aamiaisen väliin jättämisestä painonpudotuksen vuoksi.

Viime kädessä kyse on kuitenkin siitä, että:

Syöt vähemmän kaloreita kuin poltat.

TEHOSTARTTI PAINONPUDOTUKSEEN

Olitpa sitten laihduttamassa tai et – MetaBurnin kaltainen ravintolisä voi tukea sinua painonhallinnassa ja antaa tehostartin painonpudotukseen.

MetaBurnista löydät tehokkaat ainesosat: 100 μg kromia, 350 mg vihreää teetä (camellia sinensis), 50 mg chiliä ja 200 mg wakame-uutetta. Camellia sinensis voi edistää ja auttaa painonhallintaa, aineenvaihduntaa ja ruokahalun vähentämistä. Wakame vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan ja voi auttaa vähentämään ruokahalua. Lisäksi B3-, B6- ja B9-vitamiinit edistävät energia-aineenvaihduntaa. Kromi auttaa ylläpitämään normaalia verensokeritasoa, mikä voi vaikuttaa makeanhimoon.

Huolehdi painostasi ja hyvää lounasta!

Metaburn form #1

Testaa Metaburnia 60 päivää

Sinut ohjataan tilauslomakkeelle, joka on esitäytetty puhelinnumeroasi koskevilla tiedoilla, ja josta voit lukea lisää tilauksesta ja ehdoista. Et tilaa vielä mitään.

Mitä tapahtuu, kun tilaat?

I päivä

Tilaa helposti ja kokeile 60 päivää puoleen hintaan.

5-7 päivää

Nopea toimitus. Ilmainen postitus. Huomaamaton paketti.

30 päivää

Kerro meille 30 päivää ennen uutta toimitusta, jos et halua uutta lähetystä. Seuraava toimitus näkyy laskulla.

60 päivää

Saat uuden 4 kuukauden kulutusta vastaavan lähetyksen hintaan 19,75 EUR per kuukausi (yhteensä 79 EUR).

Mitä tapahtuu, kun tilaat?

I päivä

Tilaa helposti ja kokeile 60 päivää puoleen hintaan.

5-7 päivää

Nopea toimitus. Ilmainen postitus. Huomaamaton paketti.

30 päivää

Kerro meille 30 päivää ennen uutta toimitusta, jos et halua uutta lähetystä. Seuraava toimitus näkyy laskulla.

60 päivää

Saat uuden 4 kuukauden kulutusta vastaavan lähetyksen hintaan 19,75 EUR per kuukausi (yhteensä 79 EUR).